(((TV-))) KuPS VPS elää 2022 25 helmikuuta 2023
16. 7. 2021 Huippulaiturin siirto ulkomaille avaa nuorille näytönpaikkoja FC Lahdessa Jalkapalloliigajoukkue FC Lahti ei ainakaan heti aio lähteä etsimään siirtomarkkinoilta pelaajaa Jasin Assehnounin jättämään aukkoon. FC Lahti 15. 2021 FC Lahti ja maalittoman putkensa katkaissut IFK Mariehamn ylsivät vierasvoittoihin jalkapalloliigassa FC Lahden voittomaalin teki toisella puoliajalla 77. minuutilla Jasin Assehnoun. IFK Mariehamn katkaisi kahdeksan voitottoman ottelun sarjansa, jonka aikana se ei ollut tehnyt maaliakaan Kotkassa.
- Nyt pystymme kuitenkin kääntämään pelejä aiemmin meitä korkeammalla sarjataulukossa olleitakin joukkueita vastaan heikommallakin esityksellä. Hyviä esimerkkejä ovat pelit KuPSia ja Honkaa vastaan. Kyseessä on kuitenkin joukkueet, jotka ovat hankkineet siirtoikkunassakin vielä kovia nimiä joukkueeseensa. Tuo itseluottamusta, vaikka voitot tulevat vaikeuksien kautta. Samu Alanko teki tänään debyyttinsä Raitaan palaamisensa jälkeen. Hänet vaihdettiin kolhun saaneeseen Joonas Vahteraan ottelun toisella puoliajalla. - Samu on juoksuvoimainen pelaaja, joka pystyy tekemään töitä molempiin suuntiin.
Veikkausliigan kausi alkaa lauantaina täydellä kierroksella. Veikkausliigan päätöskierrokselle huimat panokset! HJK nousi kuskiksi voittamalla Stadin derbyn, KuPS jäi tasapeliin Seinäjoella Veikkausliigan loppuhuipennus nähdään sunnuntaina. Mitalien kohtalot ovat vielä auki. 27. 2021 Riskin veljekset päättivät HJK:n kotikonttaamisen – HJK nousi Inter-voitolla mestaruusjahtiin KuPS:n kantaan HJK kohtaa keskiviikkona HIFK:n ja kausi huipentuu sunnuntaina KuPS-vieraspeliin. 24.
ottelukierroksen jälkeen. Veikkausliiga 11. 9. 2022 Mestarisuosikki HJK avasi kauden voitolla huipputuomari Gestraniuksen jäähyväisottelussa – KuPS kukisti kotonaan Interin Jalkapallon Veikkausliiga käynnistyi lauantaina täydellä kierroksella. Mitaleille povatut joukkueet aloittivat kauden voitoilla, sarjanousija VPS tasasi pisteet AC Oulun kanssa. 2. 4. 2022 Jalkapallon Veikkausliigasta povataan jälleen kahden kauppaa – voisiko tämä valttikortti auttaa KuPSia lyömään HJK:n? HJK voitti viime kaudella mestaruuden vain pisteen erolla KuPSiin. Samaa kaksikkoa povataan nytkin kärkeen.
12. 2021 Jasin Assehnoun ratkaisi pilkulta voiton FC Lahdelle, Kamraterna-kohtaamisessa ei nähty maaleja Veikkausliigassa FC Lahti kaatoi SJK:n 2-1 (0-1) ja IFK Mariehamn sekä HIFK päätyivät tasapeliin. 4. 2021 Miesten jalkapalloliigassa HJK lisäsi karkumatkaansa – Honka nappasi helpottavat pisteet: "Fanit saivat meidät ottamaan tämän voiton" HJK:n menestyskulku jatkui paikalliskamppailun ja euroavauksen edellä.
Emme voi pelata näin. On huono asia, että ottelun kuva oli tämän näköinen. VPS-luotsi koki, että pallosta luovuttiin tänään turhan helposti. Pallonhallinnalla olisi tänään pystytty ostamaan myös aikaa ja jalkoja. Pelitilannevalinnat veivät tänään peliä KuPSin haluamaan suuntaan. - Oli KuPSin hyvyyttä, että he pystyivät pitkiin hyökkäyksiin läpi pelin. Toisaalta me annoimme palloa helposti pois silloinkin, kun meillä ei ollut painetta. Muutamassa pelissä on näkynyt vähän samaa.
5. 2021 SJK murskasi Hakan – kovavireisen joukkueen päävalmentaja Honkavaara kommentoi ensi kauden tilannettaan Seinäjoen Jalkapallokerho SJK voitti perjantaisessa miesten jalkapalloliigassa Valkeakosken Hakan maalein 4–0. 27. 8. 2021 KuPSin eurotaival tuli päätökseen Berliinissä KuPS jatkaa euroviheriöillä ensi kesänä, sillä kuopiolaiset varmistivat Suomen Cupin voitollaan paikan Konferenssiliigan karsinnoissa. Koronakaranteenin takia siirretty KTP–FC Inter siirtyy ensi viikon tiistaille Ottelu pelataan Kotkassa elokuun viimeisenä päivänä. 25. 2021 Syöksykierteeseen ajautunut IFK Mariehamn antoi potkut päävalmentajalleen IFK Mariehamn on vapauttanut ruotsalaisen Lukas Syberyjskin päävalmentajan tehtävistä. 24. 2021 HJK:lle kärkipelistä kolme pistettä ja sakot HJK keräsi ottelussa varoituksia lähinnä ajanpeluusta ja suunsoitosta.
KuPS jatkoi hallintaansa, mutta VPS onnistui jakson edetessä saamaan muutamia pidempiä pallonhallintajaksoja. Erään sellaisen päätteeksi VPS menetti pallon ja KuPS alkoi rakentaa omaa pidempää hyökkäystään 38. peliminuutilla. KuPS-laitapakki Luis Carlos Murillon syöttö kierrätysvaiheessa oli kuitenkin heikko ja Douglas Caé nappasi pallon kuopiolaistoppari Juho Pirttimäen nenän edestä. Caé kuljetti pitkään ja hassutti molemmat KuPSin keskuspuolustajat vipuun ja laukoi pallon toisen kerran KuPSin verkkoon. Jakson lopussa Ilmari Niskanen sai vielä hyvän paikan nopean vastaiskun päätteeksi, mutta laukaus leijaili metrejä yli.
23. 2021 Simo Valakari jatkaa KuPSin peräsimessä – jatkosopimus kestää ainakin kauden 2023 loppuun: "Täällä tiedetään, mitä voittaminen vaatii" Simo Valakari jatkaa Kuopion Palloseuran päävalmentajana uudella kahden vuoden mittaisella sopimuksella. Sopimukseen kuuluu myös yhden kauden mittainen jatko-optio. KuPSin juonikkaat maalit ja tehokiri kaatoivat HIFK:n – aamuvirkku Honka tyrmäsi Maarianhaminassa Honka nujersi Maarianhaminassa IFK:n 3–1, kun taas toisen jakson alussa tappiolla ollut KuPS voitti HIFK:n 5–1. 22.
2021 KTP:n taival liigakentillä jäi yhden kauden mittaiseksi – "Emme tunnistaneet Ykkösen ja liigan tasoeroa" KTP palaa yhden kauden liigavisiitin jälkeen takaisin miesten jalkapallon Ykköseen. 23. 2021 Veikkausliigan ja SM-liigan yleisömäärät ovat rajussa laskussa – SM-liigapomo selittää Huuhkajien ja HIFK:n parempaa kysyntää helsinkiläisten rohkeudella Jääkiekon SM-liigan katsojakeskiarvo on pudonnut noin tuhannella kahden vuoden sisällä.
[[LIVE HD==]!] AC Oulu VPS elää 2022 11 helmikuuta 2023
(verkossa==) Ilves KuPS 2022 11.02.2023 | NaziaArtisanat
[katsoa netissä@@] KTP FC Inter elää 2022 18/02/2023
Myös jalkapallon Veikkausliigassa Suomen mestaruustaiston kynnyksellä on jääty kauas normaalista. SM-liiga 6. 2021 AC Oulun uusi päävalmentaja on portugalilainen Ricardo Duarte – aloittaa tehtävässään välittömästi Duarte on toiminut Suomen Palloliitossa koulutuspäällikkönä, minkä lisäksi hän on toiminut VPS:n apuvalmentajana. Hänet tunnetaan myös jalkapallotohtorina Lissabonin yliopistosta. AC Oulu KuPS nousi sarjakärkeen, HJK:n alamäki jatkui – HIFK ja Ilves yläjatkosarjaan, FC Lahdelle iso pettymys KuPS kiilasi voitottomaan putkeen ajautuneen HJK:n ohi miesten jalkapalloliigan kärkeen.
Viime aikojen voitot ovat vain entisestään nostaneet tunnelmaa. Meillä on ollut ongelmia kauden aikana ja tässäkin pelissä, mutta joukkueen sisäinen henki on niin vahva, että missään vaiheessa pelaajat eivät luovuta, vaikka peli ei olisikaan aivan meidän näköistämme. Se on hienoa nähdä, Vuorinen totesi. - Alkukaudesta pelasimme hyviä pelejä ja hallitsimme niitä. Hävisimme tai pelasimme tasan monesti, emmekä saaneet tuloksia. Se tuntui epäoikeudenmukaiselta. Elämä ja pelit eivät kuitenkaan ole oikeudenmukaisia. Kuopiolaiset varmasti allekirjoittavat sen tämän pelin osalta.
Raportti: VPS haki taisteluvoiton KuPSista - Vepsu.fi
Raportti: VPS haki taisteluvoiton KuPSistaVaasan Palloseura haki 2-1 -vierasvoiton Kuopion Palloseurasta Savon Sanomat Areenalta. Maalit iskivät Vaakunan kummipelaaja Juho Lähde, sekä DL Softwaren nimikkopelaaja Douglas Caé. KuPS-VPS 1-2 (1-2)2' Lähde 0-110' Pennanen 1-138' CaéOttelu alkoi Vepsun osalta loistavasti, kun Juho Lähde onnistui pelin toisella minuutilla hyvän hyökkäyksen päätteeksi maalinteossa. Toki maalissa oli onneakin mukana, sillä pallo otti kovan kimmokkeen KuPS-toppari Lum Rexhepin jalasta ja leijaili etukulmaan. Maalin jälkeen KuPS otti kuitenkin nopeasti otteen ja sai rakennettua muutaman hyvän hyökkäyksen. Kymmenen minuutin kohdalla Petteri Pennanen pääsi kääntymään Vepsun muodon sisällä, ajoi keskustaan ja ampui 25 metristä tarkasti taka-alakulmaan ohi VPS-vahti Samu Volotisen.
(Katso suorana-) SJK KuPS elää 2022 28/01/2023 | Ankaland
[katsoa netissä!] KuPS AC Oulu elää 04/02/2023
((elää===)) Ilves KuPS 2022 11 helmikuuta 2023
Joukkue on valmentajan vaihtumisen jälkeen parantanut reippaasti otteitaan. 18. 2021 KuPS jatkoi huippuvireessä, HIFK kiilasi kohti kärkeä – näin pelattiin Veikkausliigassa HJK, KuPS, FC Honka, HIFK ja IFK Mariehamn ylsivät voittoihin Veikkausliigassa. 11. 2021 KuPS vierasvoittoon Maarianhaminassa – HJK:hon matkaa kuusi pistettä Miesten jalkapalloliigassa toisena oleva KuPS haki 1-0-vierasvoiton IFK Mariehamnista sunnutai-illan ainoassa ottelussa.
Etusivu - KuPS - Kuopion Palloseura
HJK hävisi jo kolmannella kierroksella Interille, mutta kuopiolaisten voittokulku ei vaikuta hyytyvän. Seuraavana joukkueella on mielenkiintoinen haastaja, kun esimerkiksi FC Lahtea vastaan 0–5-vierasvoiton toisella kierroksella niistänyt VPS vierailee Väre Areenalla. Isäntien pelaajatilanne on tiettävästi edelleen hyvä, eikä siinä ole merkittäviä muutoksia suhteessa edellisottelun Lahdessa tulleeseen 0–1-vierasvoittoon. RULLA KUUMAKSI! 200 KÄTEISKIERROSTA ILMAN KIERRÄTYSTÄ Talleta 20 euroa ja saat 200 käteiskierrosta Kanuuna-kasinolla. Kierrokset voit pelata mm.
2021 Valencic ei päästä Källmania karkuun Veikkausliigan maalipörssissä – rangaistuspotkumaali nollasi KTP:n HJK voitti vieraissa KTP:n ja AC Oulu kotonaan IFK Mariehamnin jalkapallon Veikkausliigassa. 7. 2021 Inter ja Honka pistejakoon neljän täysosuman illassa – espoolaisten tappioton putki jo viiden ottelun pituinen Inter nousi sarjassa kolmanneksi, kun taas Honka jatkaa kahdeksantena. 2. 2021 SJK:n maalivahti Jesse Öst sai voittomaaliin maalisyötön – "Se oli ainakin osin harjoiteltu kuvio" SJK voitti Ilveksen Tampereella 1–0. FC Lahti ja IFK Mariehamn päätyivät pistejakoon.
[SUORATOISTO**] AC Oulu VPS elää 2022 11 helmikuuta 2023
Noin laadukas joukkue tulee luomaan tilanteita saadessaan pelivälinettä noin paljon. - Meidän pallollinen pelimme ei siis ollut tänään riittävällä tasolla ihan peruspelaamisesta lähtien. Myös liikkeemme oli vähän vähäistä tänään. Miksi näin? Sitä syytä täytyy varmasti etsiä peilin kauttakin. Peli meni aika lailla KuPSin haluamaan suuntaan, kun pallo vaihtoi omistajaa usein. Vaikka pelillisesti tänään vaikeaa olikin, on kolikolla kääntöpuolensa. VPS pystyi klaaraamaan kolme pistettä heikommallakin esityksellä hyvältä joukkueelta. - Se kertoo aiemmin puhumastani "teamworkista. " Tässä joukkueessa on jotain erityistä.
[vapaa###] KuPS AC Oulu elää 2022 4 helmikuuta 2023